Tarjoamme teille

Yhteisöllistä toimintaa

Mäntyharjussa on iso vapaaehtoistyötä tekevien joukko. Yhteisten tavoitteiden eteen tekeminen tai toisen auttamiseksi on motiivina monelle henkilölle. Yhdessä tekeminen on mukavaa, ja näin on helppo  tutustua toisiin ihmisiin.

Kylätalo

Kuortin entinen koulu on muutettu Kylätaloksi. Siellä hyvät tilat, joissa pidetään mm. taidenäyttelyitä, kokouksia ja erilaisia tapahtumia.
Ainon kammari on sivurakennuksessa, entisessä opettajien asunnossa.

Tervetuloa mukaan

Kyläyhdistyksen kotipesässä kunnan omistamassa Kylätalossa voi harrastaa kaikenlaista muutakin, siellä soitetaan harmonikkaa, pidetään yhteisiä laulutilaisuuksia, jumpataan, kudotaan kangaspuilla jne.

Tiloja voi vuokrata kunnalta myös yksityistapahtumiin.

Ainon kammarin varauksista vastaa Kyläyhdistys. 

Aino Kovanen 1913 – 2006

Aino oli kauppias Antti Vesalaisen vanhin tytär, Aino kävi kansakoulun Kuortissa, hänen opettajansa oli legendaarinen, arvostettuJuho Viljo, joka ehti olla Kuortin koulun opettajana kolmelle sukupolvelle. Ainon kiinnostus kirjallisuuteen lienee syntynyt jo alakoulussa. Kirjat olivat Ainolle tärkeitä kautta elämän. Aino myöskin kirjoitti itse päiväkirjaaja osallistui radion kirjoituskilpailuihin, joista hän sai kannustavia arvosteluja.

Monien vaiheiden jälkeen (elettiin sota-aikaa) hänestä tuli Kuortin Mattilan emäntä. 1950- luvulla Kuorttiin rakennettiin uusi koulu (nyk. kylätalo.) Kun kunnan päättäjät karauttivat Mattilaan, oletettiin tietysti, että heillä oli asiaa kunnan luottamustoimissa toimivalle Juho Kovaselle. Mutta asiaa olikin Aino Kovaselle: Häntä pyydettiin Kuortin uuden koulun yhteydessä toimivan Pertunmaan sivukirjaston hoitajaksi.

Aino vastaanotti toimen innostuneena ja kiitollisena "kunniasta" kirjojen suurkuluttajanahän rakasti kirjoja. Työhönsä kirjastonhoitajana hän paneutui antaumuksella ja luovasti. Ulospäinsuuntautuneena, sosiaalisena ihmisenä hän nautti kirjaston asiakkaiden tapaamisesta ja opastamisesta uusien kirjojen pariin.

"Erityisesti Aino-äiti piti koululaisista, joille suositteli omasta mielestään hyviä kirjoja. Muistaakseni asiakkaat saivat lainata vain 2-3 kirjaa kerrallaan. Tiedän äitini lipsuneen tästä säännöstä, jos jonkun kirjojen tarve oli kerta kaikkiaan suurempi. Kirjastotätinä hän sai paljon ystäviä koululaisista ja lapsista ylipäätään." (kertoo tytärSiskotuulikki)

Kirjaston hoitajana hän sai omatoimisesti valita kirjastoon tilattavat kirjat. Kirjaluetteloiden tutkiminen oli kiinnostavaa ja mieluisaa puuhaa. Varsinainen onnenpäivä oli, kun kirjalaatikot tuotiin kotiin Mattilaan.

"Muovitimme kirjat ruokasalin pöydällä ennen kuin ne löysivät tiensä kirjastoon. Oli hienoa päästä lukemaan uutuuskirjoja ennakkoon. Varsinkaan äitini ei hevillä päästänyt kuuloistakaan uutuuskirjaa käsistään, ei edes lettuja paistaessaan puuhellan äärellä! Muutoinkin äitini luki aina, kun vain oli mahdollista ja keskusteli mielellään kirjallisuudesta ja lukemistaan kirjoista. Kotonamme oli paljon kirjoja ja niitä myös luettiin, ääneenkin. Keittiön pöydällä oli aina äidin "rasvaraamattu" ja jokin avoinna oleva kirja. Joululahjaksi saimme ilman muuta aina kirjoja", muistelevattyttäret Siskotuulikki ja Tellervo.

Tiedot kirjaston kirjoista olivat manuaalisesti kortistoissa. Kirjoja sai lainata vain rajoitetusti kerrallaan. Kirjatilauksissa hän sai toteuttaa omia mieltymyksiään. Aino olisi varmasti ihmeissään nykykirjastojen digitalisoiduista lainauskäytännöistä, varausjärjestelmistä ja muista hienouksista. Hänen aikanaan kirjojen takakannen sisäpuolella liimattiin pahvinen kotelo, jonne sujautettiin lainauskortti, johon kirjan palautuspäivä merkittiin. Asiakkailla oli pahviset numeroidut kirjastokortit. Homma hoitui mainiosti manuaalisesti lyijykynällä.

Kirjasto oli auki torstai-iltaisin. Kirjastossa käynti oli yksi kuorttilaisten lasten ja aikuisten tapahtuma.

Lapsiaan ja lapsenlapsiaan Aino ohjasi kirjallisuuden pariin, vielä vanhanakin Ainon suosituksia olivat Montgomeryn kirjasarjat, joita hän osti lapsenlapsilleenkin.Mummun luona vierailuihin kuului kyseisiin teoksiin tutustuminen. Vielä vanhanakin Aino tunnusti palaavansa Montgomeryn tyttökirjoihin. Erityisen rakas hänelle oli kirja Pieni runotyttö ja Anna-sarja, joka kertoi pienen orpotytön vaiheista lapsesta aikuiseksi. Montgomeryn kirjat olivat hyvin romanttisia, kuten Ainokin.Sunnuntaisin luettiin aamulla perheen kesken raamattua ja hartauskirjoja.

"Mika Waltarin kirjoista hän piti todella paljon, ylitse muiden Valtakunnan salaisuudesta. Juhani Ahon eeppiset, humanistiset teokset ja Veikko Huovisen lämmin, kanssaihmisten puolella oleva, venkoileva huumori oli huumoritajuisen äitini mieleen, ja monet muut kotimaiset klassikot Aleksis Kiveä unohtamatta. Aino-äiti luki paljon myös runoutta ja lausuikin runoja eri tilaisuuksissa. Myös käännöskirjallisuuden klassikot kuluivat hänen käsissään: Hemingwayn, Steinbeckin ja monien muiden teokset."(Tytär Siskotuulikki)

Kun Ainon voimat vähenivät, Aino oli äänikirjojen suurkuluttaja jo ennen kun niitä olikaan, hän kuunteli ahkerasti kirjakasetteja. Tyttärentytär Elina poikkesi usein Rinnehovin vuodeosastolla lukemassa Aino-mummolle vielä Ainon viimeisinä elinpäivinä yhtä mummonsa suosikkikirjaa: Juhani AhonKevättä ja takatalvea.

"Kirjaston hoitamisessa yhtyivät hyvällä tavalla lukuharrastus ja kirjastonhoitajan toimi. Kun vaikkapa Kalle Päätalon kirjat ilmestyivät, isäntiä oli kirjaston ovella jonoksi asti. Itse äitini ei Päätalon tuotantoa juurikaan arvostanut, mutta oli mielissäänlainauslukujen noususta. Ja kyllä kirjastoon tilattiin aikansa kohukirjojakin. kirjan aiheuttamasta kohusta huolimatta esimerkiksi Paavo Rintalantuontanto oli äidilleni läheistä,Rintalan teoksia

hän myös suositteli kirjaston kävijöille, mm. Sissiluutnanttia."

On surullista, että Kuortin kirjaston toiminta ei jatkunut. Mutta on hienoa, että Kuortin kylätoimikunta kunnioittaa Aino Kovasen työtä ja perustamalla Ainon kammarin.

Kirjoittanut Siskotuulikki Toijosen, Elina Kauppisen, Tellervo Kankaan ja omiin muistoihini perustuen Marjatta Vesalainen

Kuortin museoluokka

"Kuorttilaisten hanke on arvokas kulttuuriteko, joka kertoo kylähengestä, historian kunnioittamisesta ja vanhan opinahjon nauttimasta arvostuksesta. Tälläistä ruohonjuuritason aktiivisuutta tarvitaan, jotta lähihistoriasta säilyy edes sirpaleita tuleville polville." Itä-Häme pääkirjoituksesta 25.6.2020.